Historia

LAPIN VEIKKOJEN HISTORIAA

URHEILUN ALKU SODANKYLÄSSÄ

Näillä sivuilla on selvitetty, miten urheilutoiminta sai alkunsa Sodankylässä. Lähdemateriaalina on käytetty Kustaa Postilan laatimaa artikkelia Sodankylän urheilun alusta.

Lokakuussa 1984 kokoontui SYP:n kerhohuoneelle varsin merkittävä joukko miehiä menneitä muistelemaan. Oli kokoonkutsujan Kustin lisäksi paikalle ehtineet Nikkarisen Pekka, Mannermaan Kauko, Valvion Urpo, Salkomaan Martti, Hietasen Mauno, Tuovisen Vihtori ja Mankisen Väinö. Illan isäntänä olivat Reijo Ilola ja Lapin Veikkojen puheenjohtaja Veikko Vuontisjärvi. Juttu kulki. Useimmissa vanhoissa urheiluasioissa saatiin täysi yksimielisyys siitä, miten ennen oli ollut.

Tämän kokoontumisen tarkoitushan on että pystyisimme antamaan selvän kuvan miten Sodankylässä alkoi meidän mielestä urheiluharrastukset? Miten ne alkoivat? Missä olivat urheilujen harrastuksien ja kilpailupaikat? Pystymmekö omien tietojen perusteella sanomaan urheilun syntypaikan Sodankylässä? Selvitettäisiin jokainen, miten on kokenut nuoruuden aikaiset tapahtumat urheilun parissa ja mitä on jäänyt muistiin?

Minulla selvä käsitys ja rohkenen esittää omasta puolesta, että Sodankylän urheilun syntypaikka on Piilolan piha-alue ja sen läheisyyteen tehdyt urheilun suorituspaikat, jossa järjestettiin myös kilpailuja sekä talvella ja kesällä, kysyn kuka voi esittää muita vaihtoja? Viittaan kuvassa olevaan karttaan.

1920 oliko tämän vuoden ennen tai jälkeen Piilola ämmin pirttiin oli majoitettu rajavartio-osasto, näitten sotilaitten harrastuksiin kuului kaikenlainen urheiluharrastus, suorituspaikka oli piha-alue, kun sotilaat lopettivat, niin me nuoret jatkoimme. Niin että piha-alueella tapahtui. Myös yksi asia vahvistaa väitettäni, että tänne tuli Suojeluskunta, jonka toimisto ja varasto tuli Piilolan isompaan rakennukseen, tähän tuli aluepäällikön asunto (Kaarlo Reini).

Suojeluskunnan toimintaan kuului yhtenä osana ammuntojen lisäksi, urheilu ja hiihtokilpailut, näitten suorituspaikat näkyvät kartasta, nämä suorituspaikat tehtiin Suojeluskunnan toimesta. Tämä muisti kuva minulle on jäänyt. Olihan Suojeluskunta ainoa urheilua harrastava liike, niin pitihän olla paikat missä kilpailtiin. Esimerkiksi vuoden 1920-28 väliseltä ajalta, ei ainakaan minulla ole tietopuolista selvyyttä mitä urheiluharrastuksia tuona aikana Sodankylässä on ollut. En ole kuullut enkä nähnyt kirjoituksia urheilun tapahtumista.

Minulla on käsitys, että edellä olevana aikani urheiluharrastus syntyi sekä vahvistui voimakkaaksi, eteenkin nuorten keskuudessa, oli myös urheilumielisiä perheitä, joitten vanhemmat hyväksyivät nuorten urheiluharrastukset. Olihan monta nuorta, joista olisi voinut kehittyä hyväkin urheilija, kun olisivat saaneet oikeaoppista tietoa urheilusta, tätä mahdollisuutta ei ollut vaan jokainen hankki nämä itse.

Koska nämä Suojeluskunnan urheilumuodot eivät olleet riittäviä sille urheilua harrastavalle piirille eteenkin nuorille, olihan muutenkin pohjoiseen perustettu urheiluseuroja, näin se alkoi ajatus perustaa tännekin urheiluseura, näin käytiin synnytykseen, josta on kulunut yli 50 vuotta (v 1978) ja menestys on ollut kiitettävä. 50-vuotias Lapin Veikot vietti 12 p:nä marraskuuta 1978 syntymistään. Joulukuun 16:nä 1928 pidettiin Piilolan ämmin pirtissä seuran perustava kokous, puhetta johti Kaarlo Reini jne. Tällöin perustettiin Sodankylän V & U seura, johtokunnan puheenjohtaja Veikko Kangasniemi (1929 - 1930).

Niin alkoi Sodankylän V & U seuran toiminta, en muista joko silloin aloitettiin voimistelut kansanopistolla. Seuran puheenjohtajaksi tuli Aaro Raappana (1931-42). Seura rekisteröitiin vuonna 1931 jolloin nimi muutettiin Lapin Veikoiksi. Nimi syntyi, kun Rovaniemellä oli seura Lapin Pojat eli Lapin Veikot oli nimen jatko, tämä oli nimen synty. Raappanan kautena tuli uutena muotona voimistelu. Hänhän oli itse harrastanut voimistelua, että hän pystyi antamaan ohjeita eri telineillä. Näin syntyi uusia urheilumuotoja entisten lisäksi.

Selvityksensä loppuun Kustaa Postila on kirjoittanut seuraavasti;

"Tässä olen selvittänyt yli 60 vuoden takaisia tapahtumia, apua olen mielestäni saanut, kun minä olen ne elänyt, niin ovat jääneet mieleen pysyvästi. Tulee mieleen Lapin Veikkojen syntyajat v.1928.(1931). Kuka olisi uskonut, että Sodankylästä tulee joskus olympialainen voittaja, kertaan Pertti Ukkolan haastetun, jossa hän sanoi; "olen seuran-, piirin-, suomen-, pohjoismaitten-, Euroopan-- ja maailmanmestari sekä Olympiavoittaja ei minulta mitään puutu” Vakaat olivat sanat ja totta, lisäisin tähän, Sodankyläläinen, Lapin Veikkojen kasvatti." Kustaa Postila, v 1984

SEURAN PERUSTAMINEN

Vanha 1920 – luvun Sodankylä oli hyvin erilainen verrattuna nykypäiväiseen. Silloin ei vielä ollut Kitisen länsipuolinen kylä saanut nykyistä valta-asemaa. Kylän keskus oli itäpuolella ja Piilolan mäki lienee ollut itäpuolen vilkkain paikka. Täällä asuvien keskuudessa syntyikin ensimmäisenä ajatus SVUL:n alaisen urheiluseuran perustamisesta Sodankylään. Näillä seuduin pidettiinkin ensimmäisiä seuran kilpailuja aina urheilukentän valmistumiseen saakka ja talvisunnuntaisin oli Hakalan pirtti tupaten täynnä hiihtäjiä ja hiihdon harrastajia.

Joulukuun 16. päivänä 1928 pidettiinkin Piilolan ämmin pirtissä Sodankylän V & U-seuran perustava kokous, jolloin puheenjohtajina toimi silloinen aluepäällikkö Kaarlo Reini ja sihteerinä kauppias Veikko Kangasniemi. Tällöin valittiin myös seuran ensimmäinen johtokunta vuodelle 1929, jonka kokoonpano oli Veikko Kangasniemi puheenjohtajana, Kaarlo Reini sihteerinä ja jäseninä Eeli Aikio, Arvi Tuovinen, Akseli Postila ja Armas Pekkala. Näistä kumminkin Eeli Aikio muutti jo tammikuussa paikkakunnalta ja hänen tilalleen valittiin seuraavassa kokouksessa Niilo Mellenius.

PERUSTAJAJÄSENET 16.12.1928

1.Kaarlo Reini, 2. Veikko Kangasniemi, 3. Armas Pekkala, 4. Arvid Tuovinen, 5. Uuno Uusitalo, 6. Väinö Hietanen, 7. Akseli Postila, 8. Jouko Mannermaa, 9. Lennart Poikela, 10. Olli Hietanen, 11. Kusti Postila, 12. Kauko Mannermaa, 13. TaneliSedergren (Salkomaa), 14. Akseli Sipola, 15. Eemeli Postila, 16. Antti Pihkala, 17. Aake Laitinen, 18. Jalmari Seitaniemi, 19. Reino Kraft, 20. Eelis Aikio, 21. Oku Nyman ja 22. Pekka Korva

Voimistelu näytti olleen ensimmäisenä vuonna suuressa suosiossa. Jo perustavassa kokouksessa päätettiin pyytää kansanopiston voimistelusalia ja sen välineitä käytettäväksi. Seuraavassa kokouksessa, joka pöytäkirjan mukaan pidettiin 21.1.1929 klo 18.00 ”Piilolan ämmin pirtissä”, käsiteltiin vain voimisteluasioita ja kuvaavan esimerkin antaa tästä harrastuksesta pöytäkirjan 1 §: ”Päätettiin kunnostaa nojapuut. Lauri Hietanen hommaa aisat. Tuovinen & Co raudoittaa. Hietasen Lauri laittaa vahvistajapuut ja koko homma korjataan Tuovisen pajassa torstaina klo 13.00”. Kansanopisto suosi seuran toimintaa sen alkuvaikeuksien aikana.

1920 –1930 – LUKU, TOIMINNAN ALKU

Seuran jäsenmäärä vuoden 1928 lopussa oli 23 ja vuoden 1929 lopussa 35. Seuran arkistossa ei ole säilynyt kokousten pöytäkirjoja vuoden 1929 jälkipuoliskolta eikä vuodelta 1930 mutta toimintaa on tällöinkin ollut. Jäsenmäärä oli kasvanut vuoden 1930 loppuun mennessä 48: aan ja muistitietojen mukaan käytiin ahkerasti kansanopistolla voimistelemassa.

Voimisteluvälineistö on aluksi tehty talkoilla, mutta jo toisena vuonna on uskallettu ottaa laina niiden hankkimiseksi. Lainan antoi apteekkari Nyman. Lainalla hankittiin voimistelukalustoa vuosina 1929 – 1931, muun muassa nojapuut, rekki, hevonen, ponnistuslauta, voimistelusauvat ja painimatto. Erityisen maininnan ansaitsee teetetyt voimistelupuvut ja nuorisoseuran talolla sekä kansanopistolla annetut voimisteluiltamat. Lapin kansanopisto on ollut seuran alkuvuosina erittäin suurena apuna, jonka suojissa seuran jäsenet ovat saaneet viettää voimisteluiltojaan ja kesäisin suorittaa yleisurheilu ja pesäpallo toimintaansa.

Vuoden 1931 alkupuoliskolla tuli seura rekisteröidyksi, jolloin alettiin käyttää Lapin Veikot – nimeä entisen käytössä olleen Sodankylän V & U-seuran asemasta. Samana vuonna tapahtui seuran ensimmäinen edustustehtävä, jolloin Kusti Postila ja Kauko Mannermaa osallistuivat Ounasvaaran talvikisojen nuorten hiihtoon.

Vuonna 1931 valittiin seuran puheenjohtajaksi edellisenä vuonna paikkakunnalle muuttanut nimismies Aaro Raappana, joka on toiminut tällä paikalla yhtäjaksoisesti 9.2.1943 saakka. Johtaessaan 12 vuotta seuran toimintaa, on hän saanut paljon hyvää aikaan ei vain seuran, vaan koko pitäjän urheiluelämässä. Yksi tällainen teko on urheilukentän saaminen Sodankylään.

Maanviljelijä B Annabergin silloiselle Sodankylän suojeluskunnalle urheilukentäksi lahjoittama maa-alue, jota lahjakirjan mukaan oli oikeus Lapin Veikoillakin käyttää, valmistettiin urheilukentäksi pääasiassa talkootyönä. Kenttä on nykyisin kunnallisena urheilukenttänä.

Hiihtoharrastus alkoi nimismies Raappanan ansiosta levitä nopeasti. Vuosina 1931 ja 1932 hiihtoharrastus oli erittäin vilkasta, silloin suoritettiin muun muassa pojilla niin sanottuja tasoitushiihtoja ja laskettiin niihin aika viidestä eri kilpailusta. Osanottajia oli aina runsaasti. Jo aikaisemmin mainitulla lainalla, joka oli saatu apteekkari Nymanilta, hankittiin lisäksi painimatot painia harrastaville. Painiharrastus olikin vilkasta. Painin opettajana toimi suojeluskuntatalon vahtimestari Aaro Vartiainen erinomaisella innolla ja harrastuksella. Jäsenmäärä vuoden 1932 lopussa oli 63.

Vuodet 1933 - 1939 osoittivat seuran toiminnassa laskusuuntaa. Toiminta alkoi toden teolla kohota vasta vuoden 1939 jälkeen. Toki tänäkin aikana järjestettiin joitakin hiihto- ja yleisurheilukilpailuja. Syynä toiminnan laskuun lienee ollut valtavaksi paisunut suojeluskuntatoiminta, jonka puitteissa järjestettiin runsaasti erinäisiä kilpailuja. Suojeluskunnan toiminnan kanssa kilpaileminen olisi vain tuottanut hankaluuksia näinkin pienellä paikkakunnalla.

Muutamia toiminnan nousun kohtia tapahtui näinäkin vuosina kun seuraan liittyi innokkaita ja aktiivisia urheilumiehiä. Tällaisia olivat muun muassa Paavo Mannermaa ja Ensio Hanski, jotka molemmat toimivat ansiokkaasti seuran hyväksi. Jäsenmäärä vuonna 1939 oli 105.

SODAN VUODET 1939 – 1945 URHEILUTOIMINNASSA

Vuonna 1939 puhjennut Talvisota katkaisi joksikin aikaa seuran toiminnan. Vuonna 1940 syksyllä saatiin harrastus jälleen vireille, mutta tätäkään ei kestänyt kauan. Vuosi 1941 toi tullessaan entistä pahempaa. Mitään suurempaa toimintaa ei näinä vuosina luonnollisesti pystytty ylläpitämään. Mutta vuonna 1944 lienee jo totuttu sota-aikaan siinä määrin, että 10.4. pidettiin hiihtokilpailut ja vuosikokous, jossa nuorempi polvi oli myöskin edustettuna. Tämä oli varmaan monelle rintamalla olevalle seuran jäsenelle mieluista luettavaa.

"Vuosi 1944 urheiluseura Lapin Veikkojen toiminnassa olosuhteitten pakosta on jäänyt melko synkäksi. Suurin osa seuran jäsenistä oli sotilastehtävissä ja syyskuussa hajosivat loputkin seuran jäsenistä ympäri Suomea evakkotielle. Näin ei seuran toiminnalta, alkuvuotta lukuun ottamatta, voinut paljoakaan odottaa. Pohjois-Suomen sota oli erittäin tuntuva seuralle. Sotatoimissa tuhoutui seuran erittäin arvokas ja monipuolinen kalusto, joista varsinkin voimisteluvälineet ja painimatot olivat korvaamattomia. Ainoastaan kuula ja kiekko olivat jääneet jäljelle. Lisäksi oli urheilukenttä saksalaisten joukkojen parkkeerauspaikkana jäänyt huonoon kuntoon”, näin kirjoitti seuran väliaikaisen johtokunnan puolesta seuran toimintakertomuksessa vuodelta 1944 Akseli Sipola ja Vilho Rantala. Kertomus, joka on päivätty 18 päivänä heinäkuuta 1945 mainitaan seuran rahavarojen olevan yhteensä 19 363,60 markkaa.

Varsinainen alku uudelle toiminnalle saatiin 6.7.1945, jolloin seuran väliaikainen johtokunta piti kokouksen, jossa se kuulutti vuosikokouksen pidettäväksi 18.7.1945. Mainittuna toimintavuonna oli seuran puheenjohtajana Eero Melamies, varapuheenjohtajana Reino Kontio, sihteeri-rahastonhoitajana Vilho Rantala, sekä johtokunnan muina jäseninä L Annaberg, A Sipola ja Aimo Rautava.

Muusta toiminnasta vuodelta 1945 mainitaan, että rahavarojen kartuttamiseksi on seura pitänyt kesän kuluessa useita tanssi-iltamia sekä yhden ohjelmallisen iltaman. Lisäksi järjestettiin urheiluseuran pikkujoulu yhteiskoululla. Paikallinen rajavartiosto, jota on kiittäminen rakennetusta tanssilavasta, on seuralle ollut suurena apuna kaikessa sen toiminnassa. Paikkakunnalta poismuuttaneina tai muusta syystä oli vuonna 1945 seurasta eronnut 27 jäsentä, uusia jäseniä liittynyt 50. Jäsenmäärä 31.12.1945 oli 103 toimivaa ja 10 kannattavaa jäsentä. Säästöä vuodelle 1946 mainitaan olleen 61 763,60 markkaa.

1940 – LUVUN LOPPU

Vuosikertomus Lapin veikkojen toiminnasta vuodelta 1947 on täynnä tiivistettyä urheilutoimintaa ja ei liene liioiteltua väittää tätä vuotta seuran siihen asti vilkkaimmaksi. Seuran jäsenmäärä kohosi jo 373:een ja muun muassa vuonna 1947 seuran 20-henkinen voimistelujoukkue osallistui Suomen Suurkisoihin. Seura ei rahallisesti auttanut Suurkisoissa käyneitä, vaan oli kisatoimikunta keräsi itse varat matkaansa varten järjestämällä muun muassa iltamia. Sodankylän kunta avusti Suurkisoihin osallistunutta joukkuetta 20 000 markalla.

Edelleen vuonna 1947 seura rakensi kahdesta parakista ensimmäisen toimitalonsa. Tämä ripeä suoritus erittäin vaikeissa olosuhteissa tapahtuneena on seuran järjestövoiman vahvistumisen selvä osoitus. Kun rakennushanke kohtasi kohtasi vielä monenlaista vastatuulta ja kaikesta huolimatta se saatettiin onnellisena päätökseen, on saavutus sitäkin arvokkaampi. Tämän ”Vanhan-Veikkolan” tai toiselta nimeltään ”Parakki-Veikkolan” rakentamisen aikaisissa vaikeuksissa lienee kasvanutkin seuran jäseniin ja kyläläisiin se luja kiintymys oman seuran asioihin, joka myöhemmin nykyistä toimitaloa rakennettaessa oli erittäin tarpeen.

Vuonna 1947 pantiin käyntiin myöskin jäsenten koulutus. Luonnollisesti koulutustoiminnassa ei kuitenkaan päästy lähimainkaan vielä siihen, mihin olisi ollut tarvetta. Vuonna 1947 suoritti kuitenkin III lk:n tuomarikortin rata- ja kenttäurheilussa kaksi ja pesäpallon II lk:n tuomarikortin kolme seuran jäsenistä. Myös neuvontatyö ja valmennus aloitettiin vuonna 1947. Yleisurheilutoiminnassa aloitettiin myös piirikunnallisien kilpailujen järjestäminen.

Talviurheilun kannalta merkittävin tapahtuma oli kansallisten hiihtokilpailujen eli Lapin Kisojen aloittaminen. Ensimmäiset Lapin Kisat pidettiin 6. ja 7. huhtikuuta 1947.

Vuonna 1947 tehostettiin myös pesäpallon harrastusta. Jouko Mäkelän innokkaan ja osaavan työn tuloksena pesäpallosta kasvoi myöhemmin usean vuoden ajaksi seuran vahvin ja tuloksellisin osa. Seuran joukkue kävi vuodesta 1948 alkaen 1950 luvulle saakka hyvällä menestyksellä otteluja Pohjois-Suomen parhaita pesäpallojoukkueita vastaan aina Ylivieskaa ja Haapajärveä myöten.

Yleisurheilun alalla alkoi heti sodan jälkeen myöskin voimakas kehityskausi. Ennen kuin Rovaniemelle saatiin kunnollinen urheilukenttä, oli Sodankylän kenttä ainoa SVUL:n Lapin piirin alueella, jossa yleisurheilukilpailuja voitiin pitää. Niinpä seuran yleisurheilutoiminta tänä aikana vilkastui voimakkaasti. Vuodesta 1948, jolloin Lapin Veikot saavutti yleisurheiluseurana III luokan, on se tähän mennessä vuodesta toiseen pysynyt luokkaseurana. Kolmena vuonna 1940-luvun lopussa saavutettiin seuraluokittelussa I:nen luokka. Tiheään pidettyihin piirin ym. suuriin kilpailuihin tarvittiin runsaasti toimitsijakaartia. 1950 – 1960 luvun puolivälissä oli kurssikoulutuksen saaneita palkintotuomareita yli 60.

Aktiiviurheilijat jäivät kuitenkin piirikunnalliselle tasolle, mutta seura oli Lapin piirin vahvin seura useana vuonna. Seuran nimekkäimpiä urheilijoita kyseisinä vuosina olivat Arvi Karkkola, Jouko Tekoniemi ja Marjatta Hannula, jotka kaikki saavuttivat muun muassa piirinennätyksiä. Yleisurheilun johtohenkilöistä mainittakoon muun muassa Ensio Hanski, Pekka Nikkarinen ja Erkki Lausto.

Vanhastaan hiihtourheilu kuului hyvin keskeisenä osana seuran toimintaan. Hiihdon alalla tehtiin paljon töitä, mutta jostakin syystä saavutukset eivät kohonneet erikoisen hyviksi. Seuran pääkilpailut hiihdossa, Lapin Kisat, kyettiin hoitamaan joka vuosi kaikella kunnialla. Samoin hiihtokasvatusta tehtiin vuodesta toiseen hyvinkin suurella innolla. Siitä huolimatta seuran hiihtäjät eivät kuitenkaan pysyneet aina naapuriseurojen parhaimpien tuntumassa. Tähän oli syynä lähinnä kirkonkylän huonot hiihtomaastot. Parhaiten menestyneitä kilpailijoita olivat Veikko Kaltiokumpu, Mauno Suopanki, Kyllikki Laukkanen, Veikko Koivuperä ja Reijo Pääkkö. Hiihtojaoston puheenjohtajana toimi koko sodanjälkeisen ajan yhtäjaksoisesti Onni Hulkko.

Myös painin alalla seuralla on vanhat perinteet. Tosin vuonna 1931 aloitettu painiharrastus pääsi välillä nukahtamaan ja sodassa tuhoutuivat seuran painimatotkin. Vastoinkäymisistä huolimatta painitoimintaa jatkettiin entistäkin suuremmalla innolla sodan jälkeen. Välittömästi sodan jälkeen hankittiin uudet painimatot ja painikasvatustyö alkoi. Meni kuitenkin useita vuosia ennen kuin tuloksia näkyi. Aluksi seuralla ei ollut tarpeeksi osaavia paininopettajia. Tämän puutteen poisti kuitenkin kunnalliseksi urheiluohjaajaksi paikkakunnalle saapunut Heikki Niemi.

Koko sodanjälkeisen ajan painijoiden innokkaana johtomiehenä toimi Lauri Eskola. Heikki Niemen jälkeen, vuodesta 1953 alkaen, seuran paininopettajana toimi Lasse Talosela. 1950 - luvulla paini oli seuran vahvin urheilumuoto sen harrastajajoukon käsittäessä yli sata säännöllisesti harjoittelevaa eri ikäistä nuorta.

Painiharjoituksia pidettiin viidessä eri kylässä, joten esim. painimattojen hankkiminen näin moniin harjoituspaikkoihin oli huomattava taloudellinen kysymys. Sodankylän kunta avusti painimattojen hankkimisessa hankkimalla kunnan alueella käytettäväksi kaksi painimattoa. Useat seuran painijat ehtineet tulla tutuiksi jo etelä-Suomea myöten.

1950 - LUKU

Lapin Veikkojen merkittävimpänä saavutuksena sen ensimmäisen 30-vuoden toiminta-aikana voidaan pitää oman urheilutalon rakentamista. Kun joku täysin varaton yhdistys ryhtyy silloisen 15 – 20 miljoonan markan rakentamisyritykseen, voidaan tekoa lievästikin sanoen pitää harkitsemattomana. Tässä tapauksessa asiaa kyllä harkittiin useita vuosia, ja näytti jo siltä, että koko hanke raukeaakin. Yleisen Lapin jälleenrakentamisen aikana lienee kuitenkin rakentaminen sinänsä erikoisesti viehättänyt ja niinpä seura vuonna 1952 ryhtyikin tositoimiin. Tällöin ostettiin noin 2200 neliömetrin suuruinen tontti toimitaloa varten. Seuraavana vuonna aloitettiin varsinainen rakennustyö. Aluksi rakennustoiminta oli varovaista ja se tapahtui pääasiassa talkootyönä. Samaan aikaan suoritettiin useita keräyksiä rakennusrahaston kartuttamiseksi sekä rakennusaineitten saamiseksi.

Rakennushanke kohtasikin heti alkuvaiheessaan suurta ymmärtämystä eri liikkeiden, paikkakuntalaisten ja varsinkin jäsenistön taholla. Seuratoiminnan tuoton, keräysten ja talkootoiminnan varassa saatiin vuoden 1953 aikana rakennustyö hyvään alkuun. Pääosa rakennustyöstä suoritettiin vuoden 1954 aikana, jolloin talo saatiin vesikattoon. Vuoden 1955 alusta alkaen rakennustyötä jatkettiin ja saman vuoden vappuaattona otti talo vastaan ensimmäiset vieraansa. Pääosa rakennustyöstä suoritti urakoitsija Matti Leinosen, jonka suorittamaan työhön, niin sen laatuun kuin hinnoitteluunkin nähden, voitiin olla tyytyväisiä.

Rakennustyön aiheuttama velka oli kuitenkin saaduista veikkausvaroista ja jo mainituista lahjoituksista huolimatta kasvanut hyvin suureksi. Niinpä rakennustyö jouduttiin keskeyttämään pitkäksi aikaa. Vuosi 1955 olikin seuralle ankaraa ponnistelua olemassaolonsa puolesta. Seuran sisarjärjestön, Sodankylän Kisasiskot ry:n, tehostetun huvitoiminnan ja talkootyön avulla kuitenkin selviydyttiin jo suorastaan dramaattiseksi käyneestä tilasta. Osoituksena vakaasta tahdosta viedä rakennushanke onnelliseen päätökseen mainittakoon muun muassa rakennusaikaisen talkootyön rahaksi arvioitu hyöty yli 3 miljoonaa markkaa. Työn ja vaivan takaa on myös saatu se toinen 3 miljoonaa, jolla kisasiskot ovat rakennushanketta tukeneet.

Vuosina 1957 – 1958 suoritettiin rakennustyötä edelleen ja talo saatiin lähes valmiiksi. Vaikka rakennustyötä jatkettiinkin näin, on rakennusvelka samanaikaisesti pienentynyt useilla miljoonilla markoilla. Talon valmistumisen aikaiseksi hinnaksi arvioitiin noin 17 miljoonaa markkaa.

Talo käsitti 3700 m3 lämmintä tilaa. Sen pituus oli 26,5 metriä ja leveys 15 metriä. Kellarikerros käsitti lämpökeskuksen, saunan, 15 x 15 metrin suuruisen autotallin, joka vuokrattiin Lapin Maakuntaliitolle ammattikoulukeskukseksi, sekä runsaasti varastotilaa. 1. kerrokseen sijoitettiin voimistelu- ja juhlasali sekä eteistilat. 2. kerros käsitti ravintolan keittiöineen. Ravintola toimi myös kokous- ja kerhohuoneena. Talon kolmannessa kerroksessa oli vain talonmiehen asunto.

Talon rakennuspiirustukset laativat arkkitehti Paatola Jyväskylästä. insinööri Asko Sukula Rovaniemeltä teki kaikki erikoispiirustukset ja konstruktiolaskelmat. Lämpö-, vesi-, viemäri- ja sähkösuunnitelmat laati Hankkijan Oulun konttori, jonka toimesta myöskin asennustyöt tehtiin sähkötöitä lukuun ottamatta. Sähkötyöt urakoi Rovakairan Sähkö Oy. Talo toimi usean vuoden ajan jokapäiväisessä käytössä palvellen etupäässä paikkakuntalaisia mitä moninaisemmalla tavalla.

Seuran johtokunta 1950-luvulla on selvitetty alla olevassa taulukossa. Johtokuntaan 1950-luvun lopussa kuuluivat muun muassa Arvo Ylitalo puheenjohtajana, Onni Hulkko varapuheenjohtajana ja hiihtojaoston puheenjohtajana, Onni Kekki yleisurheilujaoston puheenjohtajana, Lauri Eskola painijaoston puheenjohtajana, Frans I Tekoniemi poika- ja tyttöjaoston puheenjohtajana, Kauko Mannermaa voimistelujaoston puheenjohtajana, Viljo Hinkkanen pesäpallojaoston puheenjohtajana, Ahti Mannermaa huvijaoston puheenjohtajana, Uuno Karhu rahastonhoitajana, Pentti Kokkonen sihteerinä sekä johtokunnan lisäjäseninä Arvo Mäkikokkila ja Pentti Vahlroos.

VEIKKOLAN RAKENTAMINEN

Vuonna 1952 seura osti Uusitalon tilasta erotetun runsaan 2000 m:n tontin, jolle ankarin ponnistuksin nousi vuoteen 1960 mennessä silloisen käsityksen mukaan uljas talo. Valmistuessaan v. 1960 ensimmäinen Veikkola oli n. 180000 mk:n arvoinen. Se oli saanut valtion avustusta noin 20000 mk ja sitä rasitti niinikään 20000 mk:n velka. Rakennustyön nettotuotos oli siis 140000 mk 8 vuodessa. Vaikka onkin sanottava, että tänä aikana varsinainen urheilutoiminta painia ja pesäpalloa lukuun ottamatta joko taantui tai polki paikallaan, oli saavutus todella merkittävä. Erityisesti on tässä nähtävä suorituksen arvoa kohottavana seikkana tehtävän vaatima pitkäjänteisyys.

Rakentaja-urheiluseuran tunnelmista kertoo v:n 1959 vuosikertomus vanhan rahan arvoja käyttäen seuraavaan tapaan: "Vaikka rakennustöitä seuran talossa jatkettiin n. l miljoonan markan arvosta, ovat seuran velat vuoden kuluessa vähentyneet jokseenkin saman verran. Tällä vauhdilla jatkaen olisi seura kolmessa vuodessa täysin velaton ja noin 18 miljoonan markan omaisuuden haltija. Yhtä hyvää tulosta ei osoita seuran varsinainen tehtävä, liikuntakasvatustyö. Oikeastaan vain painin alalla on hyvä kehitys jatkunut. Näyttääkin siltä, että seuran käytettävissä oleva järjestövoima ei riitä kaiken sen ohjelmaan kuuluvan urheilutoiminnan tehokkaaseen läpiviemiseen valittujen jaostojen jäädessä käytännössä yhden miehen vahvuisiksi. Pääasiassa työ on tullutkin tehdyksi jo usean vuoden ajan kaikkien toimivien henkilöiden yhteistyönä. Jaostoperiaatteen edellyttämä työnjako on koskenut vain varsinaista jaoston johtoa ja vastuuta."

Jokapäiväisessä elämässä voivat monet päätökset olla huonoja, mutta vielä onnettomampaa on niiden muuttaminen ennen lopulliseen ratkaisuun pääsyä, ellei päätöksen perimmäinen tarkoitus ole uudelleen arvioituna osoittautunut merkityksettömäksi tai suorastaan vahingolliseksi. Tämän periaatteen kanssa silmäkkäin joutui seuran johto v. 1960, kun huhtikuun 28. p:nä juuri valmistumaisillaan oleva "Veikkola" tuhoutui tulipalossa.

Nyt olisi voitu jättää rakennushankkeet ja elää joku aika melkoisessa varakkuudessa vakuutuskorvauksina saaduilla rahoilla. Mutta kuten yleensä, nytkin yllättävä vastoinkäyminen herätti seuran elävän voiman. Suurella innostuksella ryhdyttiin puuhaamaan uutta toimitaloa tuhoutuneen raunioille. Palovakuutusyhtiön maksama korvaussumma oli 140000 mk, mistä summasta oli maksettava jäljellä ollut kiinnelaina. Seuralle jäi näin omia rahavaroja n. 125000 mk, ja kun tuhoutuneen talon kellariosaa voitiin käyttää hyväksi uutta rakennettaessa, tuli varsinaiseksi vahingoksi oikeastaan vain se, ettei johonkin aikaan ollut tuloa tuottavaa toimitaloa. Tämän tulipalovuoden lopputoteamuksena voidaan sanoa, että hyvällä onnella, yleisen myötätunnon avulla ja voimakkaasti vireytyneellä järjestötoiminnalla katastrofitilanne ohitettiin jopa voitollisesti. Perjantaina lokakuun 27 p:nä 1960 otettiin uusi, ammattitaitoisin työvoimin rakennettu Veikkola käyttöön. Velkaa oli tosin jälleen reippaanpuoleisesti, n. 100000 mk, mutta samanaikaisesti omaisuus arvioitiin 280000 mk.

Hyväuskoisista ennakko-odotuksista poiketen muodostui taloudellinen tilanne uuden toimitalon rakentamisen jälkeen vaikeaksi. Rakennusvelkojen paine oli raskas. Vastuunalaiset toimihenkilöt, jotka välillä olivat virkistyneet, väsyivät ja menettivät hyvän uskonsa. Päätehtävä, urheilutoiminta, kärsi jälleen.

Tässä tilanteessa seura joutui vuokraamaan juuri valmistuneen talonsa Sodankylän kunnalle kansalaiskouluksi. Vaikka ei voidakaan puhua sosiaalihuollon varaan joutumisesta, merkitsi tilanne talosta häätöä. Kuitenkin saatiin kirkonkylän kansakoulun voimistelusalia käyttää vuokrauksen aikana sisäurheilutiloina sekä painikilpailujen ja juhlien pitopaikkana. Tämä uusi tilanne sisälsi haittatekijänä sen, että kosketuksenpito nuoriin suoranaisen urheilutoiminnan ulkopuolella katkesi. Hyötynä oli se, että talous saatiin tasapainoon ja urheilutoimintaan voitiin paneutua suuremmalla ponnella sekä paremmin taloudellisin edellytyksin että virkistyvän järjestöväen uudistuvalla voimalla. Seuralla oli tässä tilanteessa myöskin onni saada pitkäaikaisen rakennustoiminnan ankaran vastuun uuvuttamien johtajiensa jatkoksi uusi mies, metsänhoitaja Hannu Vainio, joka osoittautui kyvykkääksi, toimeliaaksi ja talousasioita taitavaksi. Juuri sellaista tarvittiin.

LAPIN JÄÄKÄRIPATALJOONAN TULO VIRKISTI LIIKUNTATOIMINTAA

Lapin Veikoissa otettiin tyytyväisenä vastaan tieto puolustusvoimain tulosta Sodankylään. Alusta alkaen pyrittiin yhteistyöhön ja se on jatkunut ja jatkuu edelleen. Joukko-osaston palveluksessa olevia valmentajia, urheilijoita ja seuraihmisiä on toiminut seurassa virallisesti vuodesta 1965 alkaen. Syyskokous 1964 valitsi heitä kolme jo vuoden 1965 johtokuntaan. Seuran lajivalikoima kasvoi. Lajeina suunnistus, ampumahiihto ja uinti elpyivät.

Kun kesällä 1964 Pohjanmaan Jääkäripataljoona, myöhemmin nimensä Lapin Jääkäripataljoonaksi muuttanut sotilaskoulutusyksikkö saapui paikkakunnalle, odotettiin sen tuovan mukanaan uutta vireyttä seuran toimintaan. Näin myös tapahtui. Useiden uusien erinomaisten toimihenkilöiden lisäksi merkitsi uusi tilanne kahden merkittävän urheilupaikan, uimahallin ja kuntotalon tulemista seuran alueelle ja käyttöön. Näin sai seura ensimmäisenä Lapin piirissä tilaisuuden uimatoiminnan aloittamiseen, joka historiallinen tehtävä onkin tähän saakka jatkunut erittäin kunniakkaalla tavalla. Onhan ns. ikäkausiuintitilastoissa seura ollut v. 1967 poikien osalta II-tilalla koko maassa. Poikien tilastossa säilyneen toisen tilan lisäksi on kahdessa viestiuinnissa seuran nimissä ikäkausiuinnin ennätys, johon yksityissuorituksena on yltänyt myöskin Jari Snicker 8-vuotiaitten 25 m:n vapaauinnissa.

Kaikkiaan on vuoden 1968 ikäkausiuinnin tilastossa pitkälti kolmattakymmentä Lapin Veikkojen tytön ja pojan nimiä sarjassaan 10:n parhaan joukossa. Merkittävimpänä uintisaavutuksena voidaan kuitenkin pitää sitä, että nuorten vuoden 1968 hallimestaruusuinneissa oli kolme seuramme poikaa loppukilpailussa, nimittäin Matti Sirkka neljäntenä, Jarmo Huikuri samoin neljäntenä ja Markku Aherto viidentenä. Tällainen SM-kilpailutasolla saavutettu menestys on osoitus toiminnan tehokkuudesta.

Kuntotalo merkitsi uutena ja ajanmukaisena sisäharjoituspaikkana erinomaista etua, ja tätä mahdollisuutta hyväksi käyttäen on seura ylläpitänyt erityistä suunnitelmanmukaista peruskunto- ja lajiharjoittelua, joista edellinen on yltänyt ajoittain kilpaurheilijoiden piirin ulkopuolelle.

Jo ennen varuskunnan tuloa oli seuralla ollut vähäisiä yrityksiä suunnistustoiminnan aikaansaamiseksi. Kuitenkin vasta v. 1964, jolloin karttatilanne ratkaisevasti parantui, pääsi tämä urheilumuoto jaloilleen. Sen jälleen suunnistus onkin kulkenut jatkuvasti hyvässä myötätuulessa. Vaikka mitään varsinaisia mainetekoja ei tällä alalla olekaan saavutettu, on aivan erityistä syytä sanoa, että seuran suunnistustoiminta on kaiken aikaa ollut voimaperäistä ja ryhdikästä urheilukasvatusta.

Suurinta urheilullista mainetta seura on saavuttanut painissa. Se voi merkitä tililleen Suomen mestaruudet Seppo Mikkolan ja Erkki Alajärven saavuttamina sekä nuorten Suomen mestaruudet Erkki Aikion ja Erkki Alajärven saavuttamina. Vuonna 1968 paikkakunnalta pois muuttanut mutta seuran painikoulun kasvatti, Pertti Ukkola, saavutti Suomen mestaruuden (17.11.1968). Erkki Alajärvi, Seppo Mikkola ja Erkki Aikio ovat olleet Suomen maaotteluedustajia ja monet muut ovat saavuttaneet huomattavaa menestystä kaukaisillakin kilpailumatoilla.
Maininnan ansaitsee tässä vielä se, että seura on järjestänyt painissa juniorien SM-osakilpailun sekä ns. kalottimaaottelun Pohjois-Ruotsia vastaan. Suurimpana vaikeutena on se, että valtakunnallinen kilpailukosketus tulee täältä tehtynä pitkien etäisyyksien vuoksi kovin kalliiksi. Toisaalta ilman Etelä-Suomeen ulottuvia kilpailumatkoja ei saavutettua tuntumaa valtakunnalliseen tasoon voida säilyttää.

Yleisurheilutoimintaa täällä rajoittaa suuresti kesän lyhyys ja kylmyys. Yleensä Lapista vain harvat poikkeukselliset lahjakkuudet ovat tavoittaneet valtakunnallisen tason. Tämän seuran perinteellinen hyvä asema piirikunnallisestikin on menetetty, mutta viime vuosien määrätietoinen työ on tuonut nyt esiin merkkejä uudesta noususta. Onpa kahdella seuran yleisurheilijalla ollut asiaa peräti SM-kilpailuihin. Vallan mitalisuoritukseen siellä on yltänyt Inkeri Vaara naisten 800 m:n juoksussa ja merkittävään menestykseen 3000 m:n estejuoksussa Ahti Sipola. Piirikunnallista huippuluokkaa seuran yleisurheilussa edustaa Hannu Ylitalo.

Seura on ylläpitänyt viimeisen kymmenvuotiskauden ajan jonkin verran epäsäännöllisenä ja hapuilevana tapahtunutta toimintaa koripallossa ja jääkiekossa. Viimeksi mainitussa on toiminta nyt saamassa vakiintuneita muotoja ja sen harrastajia on sekä pelaajiksi että vetäjiksi. Mitään kilpailullista menestystä ei ole saavutettu, mutta toki huomattava merkitys on sillä terveellä liikunnalla, mikä kiekkokaukaloissa ja palloilusaleissa näiden urheilumuotojen parissa on toimeksi saatu.

Veikkolan toiminta jatkui vilkkaana, kun siirryttiin 1970-luvulle. Veikkolassa järjestettiin runsaasti erilaisia tanssitapahtumia ja esimerkiksi bingon ensimmäinen tuleminen näkyi Veikkolassa, järjestettiinhän siellä niin sanottuja suuria kynäbingopelejä. Olipa Veikkola eräässä vaiheessa tukkukauppanakin. Kovasta yrittämisestä huolimatta Veikkolaa ei saatu kuitenkaan taloudellisesti riittävän kannattavaksi, joten se vuokrattiin Sodankylän kunnalle v.1983 nuoriso- ja urheilutaloksi, jossa käytössä se on edelleen.

Kuntoliikunnan ja hiihdon tarpeita ajatellen osti seura v. 1964 Kommattilammen rannalta tontin, jolle seuraavana vuonna pääasiassa talkoovoimin nousi hiihtomaja ja vuotta myöhemmin sauna. Sodankylän kunnan kiinnostuttua Kommattivaaran talviurheilupaikasta seura myi ko. majan saunoineen kunnalle vuonna 1979. Myyntipäätös olikin oikea; kunta nimittäin on kehittänyt Kommattivaaraa yleissuunnitelmansa mukaisesti niin, että sitä voidaan pitää yhtenä Suomen parhaista ampumahiihtostadioneista. Myös maastoprofiililtaan Kommattivaaran hiihtoladut ovat asiantuntijoiden mukaan erinomaiset.

1970-luku toi mukanaan uusia tuulia myös Lapin Veikkoihin. Vuonna 1971 seuran toiminnanjohtajaksi valittiin solakka ja terävä nuori mies Tauno Vilen. Vilen ja Veikko Liikala muodostivat aisaparin, joka pani bingon ja tanssit pyörimään. Talous kohentui ja urheilutoiminta vilkastui. Kiitos tämän aisaparin.

Painin kultaiset vuodet ajoittuvat 60-, 70-, ja 80-luvuille. Kuusikymmentäluvulla painiharrastus oli seurassa vilkasta. Erityisesti Lasse Taloselan innoittava panos valmennustyössä on ollut huomionarvoista. Pitkä painiperinne kantoi kauneimman satonsa, kun Lapin Veikkojen painikoulun kasvatti Pertti Ukkola voitti kultamitalin v. 1976 Montrealin olympiakisoissa. Yleisen sarjan Suomen mestaruuteen ovat yltäneet Ukkolan lisäksi Seppo Mikkola, Erkki Alajärvi ja Taisto Halonen.

Voimistelu on aloitettu seurassa heti sen perustamisen jälkeen. Mestarivoimistelija Otto Kestolan perheen muutettua paikkakunnalle aloitti voimistelujaosto toimintansa v. 1978. Jaosto on toiminut hyvin aktiivisesti Otto ja Paula Kestolan vetäminä vuosina 1978 - 1986. Telinevoimistelu on tuloksellisesti yksi seuran menestyslaji. Vuosina 1978 - 1986 on Tapio Kestola voittanut yleisessä ja nuorten sarjassa 21 Suomen mestaruutta, 8 hopea- ja 4 pronssimitalia. Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa hän on voittanut 5 kulta-, 5 hopea- ja 1 pronssimitalin.

Sotaväki toi tullessaan ampumahiihdon Sodankylään. Seuran ohjelmaan se tuli v. 1965, hiihtojaoston yhteyteen. Vuonna 1973 siitä tuli itsenäinen jaosto. Ampumahiihdon kiistaton kehittäjäpari on Arvi Välimaa ja Matti Nikula. Kuluneiden vuosien aikana on seuran ampumahiihtäjillä ollut myös menestystä. Vuonna 1971 Lapin Veikot oli maamme kolmanneksi paras seura Ampumahiihtoliiton luokituksen mukaan.

Ja on ollut myös menestystä. Muun muassa Juha Hänninen on voittanut seuran nimissä syöksylaskun Suomen mestaruuden. Auli Näsi on voittanut 70- ja 80-luvuilla useita nuorten Suomen mestaruuksia pujottelussa, suurpujottelussa ja syöksylaskussa. Hän on voittanut myös em. lajeissa pohjoismaisia ja kalottimestaruuksia.

Yhteistoiminta Lapin Veikkojen ja Lapin Jääkäripataljoonan sekä myöhemmin Jääkäriprikaatin kanssa on sujunut saumattomasti siitä asti, kun tämä Puolustusvoimien joukko saapui Sodankylään. Myös varuskunnan johto on ollut aina myötämielinen Lapin Veikkojen toiminnalle. Seuramme urheilijat ovat voineet käyttää harjoittelussaan hyväkseen varuskunnan erinomaisia liikuntapaikkoja ja maastoja. Varuskunnan urheilullinen keskittymä on toiminut Siilashallin alueella, mistä löytyvät erinomainen voimistelusali, uimahalli ja kuntosali. Siilashallilta lähtee myös erinomaiset ladut (5 km:n valaistu latu sekä 15 km latu), joita seuramme jäsenet ovat hyödyntäneet harjoittelussaan.

Harjoituspaikat ovat olleet erinomaiset mutta erinomaista on ollut myös varuskunnan palveluksessa olevan henkilöstön aktiivisuus valmennustoiminnassa, ohjauksessa ja eri kilpailujen tuomaritoiminnassa. Siilashallia ovat käyttäneet uintijaoksen uimarit, lentopallojaosto on käyttänyt salia harjoittelussa ja peleissä sekä painijaosto on järjestänyt stipendipainit Siilashallin voimistelusalissa. Siilashalli on ollut lisäksi useiden seuran järjestämien Suomen mestaruuskilpailujen näyttämönä, esimerkiksi painissa ja voimistelussa.

Paini menestyi erinomaisesti koko 1980 - luvun. Kirkkaimpana tähtenä oli Taisto Halonen, joka osallistui useisiin kansainvälisiin suurkilpailuihin ja hän menestyi niissä hyvin. Taisto osallistui 1980 - luvulla muun muassa kaksiin olympiakisoihin. Moskovassa v 1980 hän sijoittui kuudenneksi ja neljää vuotta myöhemmin v 1984 Los Angelesin olympiakisoissa hän sijoittui neljänneksi. Olympialaisten lisäksi Taisto Halonen osallistui useisiin MM ja EM-kilpailuihin.

Voimistelu on kuulunut seuran lajivalikoimaan heti seuran perustamisesta alkaen. Voimisteluinto hiipui kuitenkin sotien jälkeen pitkäksi aikaa, kunnes vuonna 1978 voimistelujaosto aloitti jälleen toimintansa. Mestarivoimistelija Otto Kestolan perheen muutettua paikkakunnalle aloitti voimistelujaosto toimintansa v. 1978. Jaosto on toiminut hyvin aktiivisesti Otto ja Paula Kestolan vetäminä vuosina 1978 - 1986. Telinevoimistelu on tuloksellisesti yksi seuran menestyslaji. Vuosina 1978 - 1986 on Tapio Kestola voittanut yleisessä ja nuorten sarjassa 21 Suomen mestaruutta, 8 hopea- ja 4 pronssimitalia. Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa hän on voittanut 5 kulta-, 5 hopea- ja 1 pronssimitalin.

Suomen hiihtokauden avauskilpailut Revontulihiihdot toteutettiin 1980 - luvulla seitsemän kertaa. Tosin hiihtourheilun ikuinen riesa pakkanen oli kaksi kertaa liian kova, eikä kilpailuja ole siitä syystä voitu pitää. Vaikka hiihtoa on aina harrastettu paljon Sodankylässä, ei aivan huippumiestä tai -naista ole noussut seuramme riveistä. Hyviä hiihtäjiä toki on ollut monta. Koko sotienjälkeisen ajan aina 1990-luvun vaihteeseen saakka Veikko Kaltiokumpua voidaan pitää Lapin Veikkojen hiihdon sieluna. Paitsi hiihtojaoston puheenjohtajana ja nuorten hiihtäjien valmentajana hän on kilpaillut menestyksekkäästi vuosikymmenien ajan.

Vielä 1980-luvun puolivälissä Veikko nappasi 15:n ja 30 km:n maailmanmestaruudet Insbruckissa pidettyjen MM-kilpailujen ikämiessarjassa. Yleisen sarjan SM-mitalia ei ole Lapin Veikkoihin tullut. Nelikko Matti Julkunen - Juhani Ollila - Seppo Julkunen - Juha Aikio otti 8. sijan 4 X 10 km:n viestinhiihdon SM-kilpailuissa v 1980. Kolmikko Outi Viirret – Tuija Toimela - Anna-Leena Viirret räjäytti pankin Virroilla v. 1983 ottamalla tyttöjen 20-vuotiaiden 3x5 km:n viestinhiihdossa Suomen mestaruuden. Valtakunnallisissa hopeasomman loppukilpailuissa seuramme nuoret hiihtäjät ovat menestyneet hyvin. He ovat tuoneet seuralle useita mitaleja ia pistesijoja.

Pesäpallo kuului lajivalikoimaan heti seuran alkutaipaleesta alkaen, toiminta kuitenkin hiipui 1960-luvun lopulla kunnes vuonna 1987 pesäpallosta kiinnostuneet henkilöt herättivät jaoston henkiin. Jaoston puheenjohtajaksi valittiin Ensio Korkeaniemi. Pesäpallojaosto keskittyi lähinnä harjoitteluun , kilpailutoiminta oli pienimuotoista käsittäen lähinnä muutamia ystävyysotteluita, taustalla oli kuitenkin ajatus pyrkimisestä sarjaan. Pesäpalloharjoituksissa oli mukaan myös tyttöjä.

Yleisurheilutoimintaa on rajoittanut suuresti kesän lyhyys. Vain harvat poikkeukselliset lahjakkuudet Lapista ovat saavuttaneet valtakunnallisen huipputason. Lapin Veikkojen Helena Uusitalo on yksi heistä. Kaksi kertaa Helena on voittanut keihäänheitossa nuorten Suomen mestaruuden. Kaksi kertaa hän on saanut SM-pronssimitalin yleisessä sarjassa. Helena on edustanut Suomea myös maaotteluissa. Sodankylän keskusurheilukentän perusremontin jälkeen 1980-luvun alussa, on yleisurheiluharrastus vilkastunut seurassamme. Toiminnassa oli mukana paljon nuoria poikia ja tyttöjä koko 1980-luvun.

Suunnistustoiminta oli vilkasta koko 1980-luvun ja siinä oli mukana paljon innokasta väkeä. Seppo Tiusanen, Veikko Vuontisjärvi ja Lasse Näsi muodostivat tiimin, joka kehitti erityisesti suunnistusolosuhteita ja organisoi kansallisia suurkilpailuja. Aivan maamme huipputasolle ei kuitenkaan kukaan seuramme suunnistajista vielä yltänyt. Vuonna 1986 trio Pasi Markkanen - Veikko Maijala - Veli Ojuva otti SM-pronssimitalin Kuopiossa alle 18-vuotiaiden hiihtosuunnistusviestissä. Lähelle valtakunnallista huipputasoa ylsivät myös Eeva-Maria Maijala, Veli Ojuva ja Seppo Julkunen.

Myös ampumahiihdossa Lapin Veikot menestyi 1980-luvulla. Irma Heinonen, Taina Tiusanen ja Merja Tiusanen ottivat Kommattivaarassa Suomen mestaruuden tyttöjen 3x5 km:n viestinhiihdossa. Vuonna 1988 Irma Heinonen otti hopeamitalin tyttöjen alle 20-vuotiaiden 5 km:n ampumahiihdossa. Juhani Ollila on ollut paras yleisen sarjan ampumahiihtäjämme. Vesa Harjulan pääsi hyvin lähelle maamme ampumahiihdon kärkeä 1980-luvun loppupuolella.

Ampumahiihdossa Lapin Veikot kunnostautui erityisesti tasokkaiden kilpailuiden järjestäjänä. Olympiavoittajat Tihonov ja maailmanmestarit Suutarinen ja Ikola sekä monet muut maailman parhaat ampumahiihtäjät tulivat tutuiksi sodankyläläisille, kun Lapland Biathlon Games -kilpailut aloitettiin Lapin Veikkojen järjestäminä v. 1976. Vuonna 1983 ne muuttuivat Polar Biathlon Cup -kilpailuiksi. Seuramme sai paljon hyvää mainosta hyvin järjestetyistä kilpailuista. Tunnustusta on tullut myös maamme rajojen ulkopuolelta. Luottamuksen osoituksena järjestelytaidollemme Lapin Veikot sai järjestettäväkseen Ampumahiihdon Maailmanmestaruuskilpailut nuorten sarjojen osalta v. 1990.

Lentopallon levittyä Lappiin ja Sodankylään tuli se myös seuramme ohjelmaan. 1980-luvun lopulla miesjoukkueemme pelasi III-sarjassa. Kisasiskojen luovutettua sarjapaikkansa Lapin Veikoille aloittivat naiset pelaamisen seuramme riveissä. He pelasivat 1980-luvun lopussa niin ikään III-sarjassa. Lentopallojaosto oli hyvin organisoitu ja sen toiminnassa oli ilahduttavan paljon innokkaita ja aktiivisia nuoria.

Lapin Veikot järjestivät painin, voimistelun, alppihiihdon ja ampumahiihdon SM-kilpailuja sekä Suomen Tunturisuunnistuksia ja Lapin Lumirasteja. Arvokilpailujen huipuksi muodostuivat ampumahiihdon nuorten MM-kilpailut 1990. Vuonna 1994 järjestettiin hiihdon SM-kilpailut tammikuussa ja Jukolan viesti kesäkuussa yhdessä Kemijärven Urheilijoiden kanssa Pyhä-Luoston alueella.